Joonas Ollila | Kokoomus | Samlingspartiet

Sujuvampaa ja turvallisempaa liikennettä kasvavaan kaupunkiin

Vaalikonekysymyksistä saa tuntumaa mitkä teemat ovat mahdollisesti nousemassa vaaleissa pinnalle ja mitä pidetään vähemmän tärkeänä. Liikenne tuntuu kuuluvan jälkimmäiseen kategoriaan – siitä oli hyvin vähän kysymyksiä Ylen, HS:n, Iltalehden tai Länsiväylän vaalikoneissa. Olin tästä yllättynyt ja vähän pettynyt, koska itselle sujuva ja turvallinen liikenneympäristö on yksi kunnan tärkeimpiä tehtäviä. Onneksi omaan blogiin saa kirjoittaa juuri mistä haluaa.

Kauniaisissa liikutaan pääasiassa autolla, pyörällä ja kävellen. Kaupungin rajojen yli kulkevassa liikenteessä joukkoliikenne on myös merkittävä tekijä, mutta harva menee täällä bussilla uimahalliin.

 

Millaista Kauniaisissa on liikkua autolla?

Kauniaisissa autoilu on enimmäkseen sujuvaa ja mukavaa. Autolla pääsee käytännössä joka paikkaan, pääväylät aurataan ensimmäisenä ja autoliikenteen kulku on mietitty työmaiden kohdalla.

Miinuspuolella aamuisin koulujen alkamisajan aikoihin liikenne ruuhkautuu usein, etenkin Tunnelitiellä. Toinen autoilua häiritsevä seikka ovat hidastetöyssyt, jotka ovat paikoin todella teräviä. Kolmas miinus tulee nopeusrajoitukseen nähden liian leveistä teistä, joilla tulee ajettua vahingossa ylinopeutta. Asematie on tässä suhteessa pahin ja Bembölentie hyvä kakkonen.

Hidastetöyssyjen tilalle vaihtaisin kavennetut ylityspaikat. Autolla on miellyttävämpi ajaa ilman töyssyä ja kävelijät näkyvät paremmin ylityksen kohdalla. Turvallisuuskin paranee kun ylitysmatka lyhenee ja autoilija voi pitää katseen suojatiessä töyssyyn keskittymisen sijasta.

Liian leveiden teiden ongelma korjaantuu joko nostamalla nopeusrajoitus todellisia ajonopeuksia vastaavalle tasolle tai kaventamalla tietä siten, että todellinen ajonopeus vastaa haluttua.

 

Onko Kauniainen hyvä pyöräilykaupunki?

En tiedä onko pyöräilijöiden ikäjakaumaa Kauniaisissa tutkittu, mutta silmämääräisesti tarkastellen fillarilla liikkuvissa lapset ja nuoret ovat yliedustettuja. Aikuisia näkee kuljettamassa lapsia päiväkotiin kuormapyörällä tai vetokärryllä ja joitain myös työmatkaa taittamassa.

Kauniaisissa on lyhyet etäisyydet ja useimmat päivittäisasioinnin palvelut löytyvät muutaman kilometrin säteeltä. Pyöräilylle on siinä mielessä loistavat edellytykset.

Epäselvät liikennejärjestelyt, työmaat, ja risteyksien kanttikivet kuitenkin vähentävät pyöräilyintoa. Monet eivät uskalla päästää pieniä lapsia pyörällä kouluun, koska osa risteyksistä on vaarallisia ja pisteenä iin päälle keskustan työmaan läpi kulkeminen on epämiellyttävää.

Väylävirastolla on hyvä ohje pyöräliikenteen suunnitteluun. Kaupungin tulee ottaa tämä ohjenuoraksi tuleviin katusuunnitelmiin niin tavoite pyöräilyn osuuden kasvattamisesta on mahdollista saavuttaa. Kauniaisissa koko kaupunki on helposti pyörämatkan päässä ja tekemällä järkevää infraa tulee entistä useampi valitsemaan pyörän ihan arkiseen asiointiin.

 

Jalan pääsee aina perille

Oma suosikkikävelyreittini Kauniaisissa on Gallträskin ympäri ja Träskmossenille. Järven ympäristössä on miellyttävää kävellä ja Träskmossenin pitkospuilla voi melkein kuvitella olevansa erämaassa.

Varsinaisten ulkoilureittien ohella pääväylien varrella on myös hyvät reitit kävelijöille. Asuinkaduilla kävely tapahtuu pääasiassa tien reunassa, mikä on ihan ok kun liikennettä on niukasti.

Arkiasioinnissa etäisyydet esim. kouluun, päiväkotiin ja kauppaan ovat kuitenkin useimmissa tapauksissa sen verran pitkiä, että ainakin itse valitsen harvoin kävelyn. Kävelijän näkökulmasta vierestä suhahtavat pyöräilijät eivät myöskään ole varsinainen vetovoimatekijä. Vilkkaimmilla reiteillä kuten Asematiellä yhdistetty väylä pyörille ja jalankulkijoille toimii kehnosti jalankulkijoiden kannalta.

Oma tarinansa on sitten jatkuvasti muuttuvat tilapäisreitit aseman ympäristössä. Kieltokylttien asentaminen ja jalankulun estäminen kyllä osataan työmaalla, mutta sallittua reittiä saa sitten käydä tihrustamassa postimerkin kokoiselta työmaataululta. Kieltojen sijasta kannattaa ohjata jalankulkijat sallitulle reitille opasteiden avulla samaan tapaan kuin lentokentällä.

 

Yhteenveto

Järkevämmällä liikennesuunnittelulla ja paremmilla järjestelyillä työmaiden kohdalla Kauniainen on miellyttävämpi kaupunki kaikille kulkijoille. Pyöräilyn ja kävelyn osuuden nostaminen on kaupungin tavoite. Itse edistän sitä mieluummin tekemällä pyöräilystä ja kävelystä mukavaa, kuin rajoittamalla autoilua kuten joissain suunnitelmissa on esitetty.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *